torstai 1. tammikuuta 2009

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

perjantai 28. marraskuuta 2008

Rannekoruja

Kaikista tähän asti oppimistani helmitekniikoista itseäni miellyttävin on helmikorujen tekeminen korupiikeillä. Helmien yhdistäminen korupiikeillä on nopeaa ja kahta samanlaista ei ole pakko tehdä. Huvitinkin tässä itseäni tekemällä muutaman korun.






tiistai 11. marraskuuta 2008

Découpage

Joulunalusaikoina allekirjoittaneeseen iskee découpage-villitys. Näitähän voi antaa lahjoiksi! Jälleen on valikoiduille ihmisille tuotettu kaikenlaisia laatikoita ja viritelmiä. Tosin nyt on kaverit läpikäyty sen verran tarkkaan, että ensi vuoden joululahja-askarteluksi pitää keksiä jotain muuta. Tässä laatikoita joululta 2007 - joulun 2008 viritelmät odottakoot joulun jälkeiseen aikaan.








perjantai 31. lokakuuta 2008

Välipala

Tällaisiakin olen ehtinyt käsityöstämään. Maljakko on puhallettu Fiskarsissa ja helmikukat ovat siltä ihan ensimmäiseltä helmikurssilta.

torstai 16. lokakuuta 2008

Helmikudontaa

Sukankutojaa minusta ei tule, mutta helmikutoja hyvinkin. Piti hankkia ihan kutomiseen tarkoitettu kehikkokin.




torstai 9. lokakuuta 2008

Pyörylät

Nyt on opittu pyörylöiden teko. Samalla tekniikalla voi tehdä rintakoruja ja korvakoruja ja vaikka nappeja. Nämä jäivät hieman vaiheeseen.